Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 31. toukokuuta 2012

Kuvia

Kuvia viime viikoilta. Epämääräisessä järjestyksessä. 
On käyty mm. kotieläin tilalla. Ja ulkoiltu ihanan lämpimässä säässä.









torstai 24. toukokuuta 2012

Apua!

Apua kaivataan!
Mulla on ongelma! Etsin takkia seuraaviin ulkohousuihin
kuva : täältä

Takki ei saisi maksaa yli 50e ja tulisi olla kokoa 74.
Kaikki takit mitä meillä on niin ovat huuuuurjan isoja. (V ei kasvakkaan yhtä vauhdilla kuin isoveljensä)
Mikäli tiedät jossain myynnissä olevan jonkun kivan takin, tai sinulla on kaapissa ylimääräisenä, huikkaa minulle!!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kuvia ja paljon puhetta kengistä

Jottei menisi liian syvälliseksi niin kuvia katsellaan kuvia :)


Kuvat eiliseltä ulkoilulta.

Ja sitten kenkä asiaa. 
Ostimme (mummo osti) A:lle kevääksi kengät. Ne olivat Reiman kengät, meillä oli samalta merkiltä viime kevään ja syksyn käytössä ja todettiin meillä hyviksi. Mutta, kuinkas sitten kävikään! Tasan kuukauden käytön jälkeen huomasin molemmissa kengissä, että pohja irtoaa kengän reunoista jolloin vesi pääsee siitä heti sisään! Kengät siis olivat veden kestävää materiaalia.
 nämä olivat meillä. Olin todella pettynyt Reiman laatuun joten vein kengät takaisin liikkeeseen josta ne oli ostettu ja sain heti vaihtaa kengät toisiin. Tässä kohtaa täytyy kiittää liikettä hyvästä asiakas palvelusta :)
Joten meillä on nyt nämä käytössä :)

Vielä tarvittaisiin kesäksi sandaalit/crocsit... Kalliiksi tulee taas :)
JA tietty V:lle, joka melkein ihan itse kävelee, hommattiin ensimäiset kengät! 

Ihanat!!! Nämä ensi kengät ovat kokoa 19!
A:n ensi kengät olivat kokoa 23, joten pikkasen on eroa sisarusten jaloissa!

Sandaalit tulivat täältä ja samassa tilauksessa tuli A:lle uudet saappaat 

sadekelejä ajatellen.

Olen muuten aika tarkka kengistä, ne pitää olla just eikä melkein. Ja tässä asiassa laatuun kannattaa panostaa. Ja tietty oikeaan kokoon. 
Täältä voi lukea kenkä asiaa lisää, sattui tässä aamusella silmään ;)

Aurinkoa ja lämpöä tähän viikkoon!!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Elämää

Blogissa on ollut hiljaista...
Ei ole ollut inspistä kirjoittaa.
Tänään kuitenkin tuntuu siltä että tänne pitää jotain laittaa.
Aloin tässä miettimään ystävyyttä kun näin tänään vanhoja ystäviä. 
Onko minulla niitä?
En tiedä, toivon niin.
Meillä ei ole nimittäin käynyt ystäviä pitkään aikaan. Me olemme kyllä käyneet kylässä. Miksi näin?
Eikö ihmisillä ole aikaa ja ja jaksamista? Vai eikö vain kiinnosta?
Välillä koen, että ennen perhettä oli enemmän aikaa muille ihmisille ja itselleen, mutta nyt sitä vaan luuhaa kotona ja yrittää hoitaa mahdollisimman paljon asioita. Kaipaan entistä minääni ja elämääni.

Tietysti rakastan lapsiani ja perhettäni yli kaiken enkä koskaan muuta ole enempää halunnut kuin oman perheen...Mutta välillä vaan pistää miettimään, että koska on minun vuoroni elää minun elämääni? Tehdä mitä minä haluan?(Ehkä tähän vähän liittyy myös äitien päivä, joka ei taaskaan ollut mikään juhlapäivä meille/minulle. Ei aamiaista sänkyyn, ei nukkumista myöhään, ei kahveja valmiina, ei lahjoja, ei telkkarista sitä mitä minä halusin, ei minun huomioimista! Sitä olisin kaivannut!)

Meneekö se elämä vain niin, että kun lapset tulevat niin sitä haluaa antaa kaikkensa heille eikä välitä itsetään? Mutta, eikö oma hyvinvointi ja onnellisuus heijastu ympäröiviin ihmisiinkin. Eli jos haluaa luoda onnellisuutta ja rakkautta ympärilleen, sinun pitää ensin itse rakastaa ja olla itse onnellinen.

Taidan tarvita lomaa ja aikaa itselleni?



Loppuun kuvat jotka hymyilyttävät minua :) Pikkusisko on oppinut uusia juttuja.

P.S Ateeksi kirjoitusvirheeni, en voi sille mitään!! Mutta kunhan selvän saa niin eikös se ole täkeintä?

perjantai 11. toukokuuta 2012

Sadepäivä....

Ulkona sataa. 
Silloin saa hyvällä omatunnolla olla sisällä, katsoa vaikka lastenohjelmia A kainalossa, leipoa, piirtää lukea, leikkiä rauhassa (koska V nukkuu rattaissa).
Ulos mennään päiväunien jälkeen. Ja otetaan isi-mies mukaan!

Tässä muutama ulkoilu kuva, olisikohan keskiviikolta?



Lepposiaa sadepävää!

P.S Varautukaa siihen, että kohta tulee kesävaatteita tuutin täydeltä :) tai ainakin ajatuksia niistä.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Puoli vuotta :)

Puoli vuotta bloggarina...Voiko niin sanoa?
Ihan kivaa puuhaa, kommentit ovat kivoja! 
Välillä mietityttää, miksi/kenelle teen tätä?
Mutta, toistaiseksi blogia saa jatkoa. 

Kuva otettu noin viikko sitten, eräiden kaksos poikien ristiäisistä :)
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa :D A viihtyy hyvin :D

torstai 3. toukokuuta 2012

Vuosi sitten...

...oltiin tässä :)




Eli V massussa ja kuvat Vauva lehdessä. (toukokuun numero 2011)
Kuvat eivät ole siis minun! Ja kuvaajalle iso anteeksipyyntö, mutta en kuollakseni muista kuvaajan nimeä! Häpeällistä!

Nyt vauva on jo hurjan isoksi kasvanut! Ja seisoo itse ilman tukea!


<3

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Meillä kukkii


Kuvia "puutarhasta" :D

HM vs. Ellos

Tänään tuli molempien lafkojen kuvastot postilaatikkoon.
Tässä meidän lempparit. 
A:lle

Kuvat Ellos

Ja tässä haastaja

A:lle

Kuvat HM
Että sellaset...
Tuolla ruotsalaisketjulla on mielstäni vähemmän pojille kivoja juttuja, tai ainakin minun makuuni. En välitä mistään isoista dinosauruksista tai autojen kuvista keskellä paitaa.
Ja tytöille kaikki ne mitkä näyttivät kivoille niin ei ole enään kokoja...

Tulipas syvällinen postaus ;)
Mutta pitäähän niitä kesävaatteita alkaa jo miettimään, eikös joo!
Ehkä myös äidille?